lauantai 24. elokuuta 2013

Tallinnan reissun jälkimainingeissa

Viime viikolla ennätin salille lopulta vain kahdesti ja Tallinnassa aikataulu täyttyi sen verran tiiviisti pääkohteeseemme eli koiranäyttelyihin liittyvistä jutuista, että salin testaaminen ja altaissa pulahtelu jäi aikomuksista huolimatta haaveeksi. Sen sijaan herkutteluaikomukset tuli vähän liiankin hyvin toteutettua, koko reissu tuntui olevan yhtä syömistä. Alkuun päästiin jo menomatkalla laivan buffetissa - alkupalan jälkeen siirryinkin sujuvasti suoraan jälkiruokaan... Usein ravintoloissa ja buffeteissa alkupala ja jälkiruoka ovat ne aterian herkullisimmat osat, niin tälläkin kertaa kun tarjolla oleva lämmin ruoka aiheutti lähinnä ällötysreaktion. Hotellina meillä oli Meriton Conference and Spa, siellä on majoituttu jo monet kerrat ja on ehdoton suosikkini Tallinnassa. Suosittelen testaamaan!

Lauantaina lähdettiin vanhaan kaupunkiin illalliselle juhlistamaan onnistunutta ja menestyksekästä näyttelypäivää, tässä maisemaa matkalta.

Suomituristit E & M eksyksissä (Suomen suurlähetystön edessä)?

Illallispaikaksi valikoitui Clayhills Gastropub jota voi todellakin suositella, ruoka oli kerrassaan suussasulavaa ja muutenkin kaikki toimi hyvin. Tässä mun alkupala: vuohenjuustosalaatti punajuuren, pinjansiementen, kirsikkatomaattien ja balsamicon kera. Todella hyvää oli! :P

Elinan "lautasella" oli hanhenmaksaa punaviinimarjojen ja maalaisleivän kera

Mika puolestaan testasi tonnikala-tatakin jossa vihreää salaattia, wasabi-aiolia, marinoitua inkivääriä ja teriyaki-kastiketta. Hyvältä näytti tämäkin annos! :)

Pääruokana maistelin fasaania perunan, vihannesten ja punaviini-vadelmakastikkeen kera

Jälkiruokana suussasulava crème brûlée marjojen kera

Illallisen jälkeen nukkumaan ja sunnuntaina herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen suunnattiin taas näyttelypaikalle - tässä välipalaa kehän laidalla: paikallinen vaarika-mustika -smuuti :D

Sunnuntaikin sujui koirien kanssa niin hienosti, että oli taas syytä juhlaan - hotellille päästyämme haimme alakerran kahvilasta kakunpalaset, joilla juhlistimme (hox muovilusikat :D) päivän menestystä. Nams, hyvää oli! :P

Illalla sitten suuntasin Tallinkin terminaalin kautta kotimatkalle, muun porukan jäädessä vielä yhdeksi yöksi Tallinnaan. Laivabuffan antimista tuli taas nautiskeltua enemmän kuin huolella - jälkkärilautanen näytti tältä. :D

Reissun ajaksi olin ihan tietoisesti antanut itselleni luvan herkutella, mutta tarkoitus oli palata ruotuun heti kotiinpaluun jälkeen. Jostain kumman syystä se ei käynytkään ihan sormia napsauttamalla, vaan herkkuhimo jäi päälle ja on vaivannut koko viikon. Kamalaa, täysin epätyypillistä mulle! :/ Viikon mittaan on mennyt ylimääräisiä annoksia jätskiä, cashew-pähkinöitä, herkkurahkaa (Skyriä), protskupatukoita... Jotenkin kamalan vaikea saada itseäni ruotuun, ihan uusi ilmiö tämmöinen. Kaiken lisäksi sali on jäänyt tältä viikolta väliin kokonaan, olen ollut reissun jälkeen niin univajeinen ja väsynyt että kaikki energia on mennyt työviikosta selviämiseen ja muihin "pakollisiin" asioihin. Nyt kuitenkin 10 h:n unien ja rennosti otetun päivän (ja ruokavaliossa pysymisen) jälkeen energiaa alkaa olla sen verran, että aion vielä tälle illalle kipaista salille. Siitä sitten taas normirytmi käyntiin.

Toistaiseksi viikon ainoa kuntoiluksi laskettava aktiviteetti on ollut torstai-illan maastovaellus issikan kyydissä, ja vieläpä ilman satulaa. Ihan kiitettävästi tuntuu nyt jaloissa tuo parin tunnin rupeama. Edellisestä hepostelukerrasta ehtikin jo vierähtää vuosia, kiva oli taas pitkästä aikaa päästä kiltin heposen selkään nautiskelemaan kauniista maisemista - sillä seurauksella tosin, että jalkojen kipeytymistä ei voi välttää mitenkään.

Ratsuni Mauna

Liikenteeseen lähdössä

Tyyppi vaihtamassa vapaalle vaelluksen jälkeen

Iltalaitumella

Yritän nyt viikonlopun ottaa sen verran rennosti että jaksan taas ensi viikolla tsempata treenien suhteen normaalisti - yleensä treeni- ja ruokarytmin ylläpito on toisiaan tukevaa, joten täytyy vain saada homma taas käyntiin hyvällä tsempillä niin vähitellen se lähtee kyllä sujumaan omalla painollaan ja ruokkii itse itseään. Ehkä tämä oli joku kropan vaatima tankkaus- ja lepotauko? :D Sitäpä jään miettimään ja suuntaan nyt salille! :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Arkeen palattu

Niinpä vaan meni ensimmäinen viikko loman jälkeen melkoisella vauhdilla, kuten arvata saattoi. Yllättävän helposti löytyi normaali arkirytmi, tosin unet jäivät turhan vähiin ja viime yönä nukuinkin ruhtinaalliset 10 tuntia kun tänään oli viikon ainoa päivä jolloin herätyskello ei soinut. Salille kipaisin viikon mittaan neljästi, ma-ke-pe-su -syklillä. Tarkoitus on edelleen pysyä kolmessa treenissä per viikko, mutta lähiviikkoina tulee olemaan sen verran kiirus että hieman ennakoin ja treenasin "varastoon". Alkuviikon jalka- ja käsitreeneistä sain molemmista muutaman päivän poltteen lihaksiin, tiesipä ainakin tehneensä jotain. Perjantain treenistä selvisin ilman "jälkituskia" ja huomenissa nähdään onko tämänpäiväisellä hikoilulla seurauksia. Tänään salilta tullessa kipaisin Prisman kautta kun palautusjuomaa piti hakea lisää - ensi viikolla testiin Fastin Recovery Feed suklaaversiona. Minttusuklaa ja mansikka on jo testattu ja maistuviksi havaittu, nyt siis suklaan vuoro.

Vinkki vitonen: nuo Fastin jauheet ovat ainakin täällä Prismassa huomattavasti edullisempia kuin Cittarissa, esim. tämä kyseinen tuote jopa 3 euroa edullisempi - tuo on jo aika iso hintaero tuotteessa jonka hinta on kalleimmillaankin alle 30 eur. En tosin tiedä onko tuosta palarista oikeasti hyötyä - olen sitä nyt kiltisti treenien jälkeen jo muutaman kuukauden litkinyt mutta en osaa sanoa onko siitä hyötyä mun tehoilla jotka nyt eivät mitään ultimaattisia ole. Ehkä pitäisi olla hetki ilman ja tarkkailla näkyykö mitään eroa. Joka tapauksessa, hyvältähän nuo maistuvat joten toimivat herkkujuomana ja palkintona treenin jälkeen ellei muuta. :P

Ensi viikonloppuna on tiedossa Tallinnan reissua, siellä on aikomus nautiskella herkuista(kin) hyvällä omallatunnolla ja jos vain aikataulu sallii niin käyn testaamassa hotellin salin. Ja kylpylän altaissa täytyy tietysti myös pulahtaa! Sitä odotellessa toivottelen energistä ensi viikkoa ja iloista mieltä kaikille! :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Loma lopuillaan

Kas niin, huomenna koittaa taas arki ihanan loman jälkeen. Loma lienee ollut riittävän pitkä ja tehnyt tehtävänsä, kun ihan mukavalta tuntuu palata sorvin ääreen ja tietysti nähdä työkaverit. :)

Loppuviikosta laitettiin kynnet ja hiukset kuosiin arjen alkamista varten - pääkopan sisältö täytynee vielä päivittää pois lomamoodista, mutta eiköhän se tapahdu automaattiohjauksella huomisaamuna kun avaan työsähköpostin. ;)

Karkkivärien jälkeen paluu ranskalaiseen manikyyriin

Uutta väriä vanhaa kirkastamaan ja reilusti pituutta pois

Loppuviikon herkuksi pyöräytiin proteiinipannarin - päälle Skyrin vaniljarahkaa ja tuoreita mustikoita niin kyllä kelpaa. :P

Testasin myös jätskiohjetta, jonka alun perin löysin Fastin FB-sivulta - tässä valkosuklaa-kuningatar -jätskit (Fastin valkosuklaapuddingia + kuningatar-Pilttiä) lähdössä pakkaseen. Näitä on ollut aikomus testata koko kesä, mutta tällä viikolla vasta ennätin IKEAan hakemaan nuo mehujäämuotit - aika herkulliset nekin. :D Jätskit ovat hieman jauhoisia ja enemmän jäädyke- kuin jäätelömäisiä mutta kyllähän noita välipaloina voi popsia.

Nyt unille, jotta voimia riittää arkiruljanssin aloitukseen - hyvää yötä ja erinomaista elokuuta! :)