sunnuntai 11. elokuuta 2013

Arkeen palattu

Niinpä vaan meni ensimmäinen viikko loman jälkeen melkoisella vauhdilla, kuten arvata saattoi. Yllättävän helposti löytyi normaali arkirytmi, tosin unet jäivät turhan vähiin ja viime yönä nukuinkin ruhtinaalliset 10 tuntia kun tänään oli viikon ainoa päivä jolloin herätyskello ei soinut. Salille kipaisin viikon mittaan neljästi, ma-ke-pe-su -syklillä. Tarkoitus on edelleen pysyä kolmessa treenissä per viikko, mutta lähiviikkoina tulee olemaan sen verran kiirus että hieman ennakoin ja treenasin "varastoon". Alkuviikon jalka- ja käsitreeneistä sain molemmista muutaman päivän poltteen lihaksiin, tiesipä ainakin tehneensä jotain. Perjantain treenistä selvisin ilman "jälkituskia" ja huomenissa nähdään onko tämänpäiväisellä hikoilulla seurauksia. Tänään salilta tullessa kipaisin Prisman kautta kun palautusjuomaa piti hakea lisää - ensi viikolla testiin Fastin Recovery Feed suklaaversiona. Minttusuklaa ja mansikka on jo testattu ja maistuviksi havaittu, nyt siis suklaan vuoro.

Vinkki vitonen: nuo Fastin jauheet ovat ainakin täällä Prismassa huomattavasti edullisempia kuin Cittarissa, esim. tämä kyseinen tuote jopa 3 euroa edullisempi - tuo on jo aika iso hintaero tuotteessa jonka hinta on kalleimmillaankin alle 30 eur. En tosin tiedä onko tuosta palarista oikeasti hyötyä - olen sitä nyt kiltisti treenien jälkeen jo muutaman kuukauden litkinyt mutta en osaa sanoa onko siitä hyötyä mun tehoilla jotka nyt eivät mitään ultimaattisia ole. Ehkä pitäisi olla hetki ilman ja tarkkailla näkyykö mitään eroa. Joka tapauksessa, hyvältähän nuo maistuvat joten toimivat herkkujuomana ja palkintona treenin jälkeen ellei muuta. :P

Ensi viikonloppuna on tiedossa Tallinnan reissua, siellä on aikomus nautiskella herkuista(kin) hyvällä omallatunnolla ja jos vain aikataulu sallii niin käyn testaamassa hotellin salin. Ja kylpylän altaissa täytyy tietysti myös pulahtaa! Sitä odotellessa toivottelen energistä ensi viikkoa ja iloista mieltä kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Ja melkoisen hyvä Tallinnan reissu siitä tulikin! Onnittelut hienoista tulosista vielä tätkin kautta :) -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Reissu oli tosiaan aivan mainio ja todella onnistunut, laittelen raporttia sekä tänne että koirablogin puolelle heti kun vaan ennätän.

      Poista